VaKP

VaKP

Jaa

Liiku hyvässä seurassa! Jalkapallo, Futsal, Paini, Saibandy, Veteraanit.

27/08/2026

Lopputulos VaKP - JanPa 3-2 (1-2)
Koskenpojat onnistuu jälleen repimään viime hetken voiton kotikentällä. Joukkue siirtyi 1-0 johtoon Jesse Rautasen maalilla, m***a tauolle kuitenkin lähdettiin vieraskomennossa, kun JanPa onnistui maalinteossa vielä kahdesti ekan jakson aikana, joista jälkimmäinen syntyi rangaistuspotkusta. Tauon jälkeen Rautanen tasoitti ottelun illan toisella maalillaan. Makeaakin makeamman voiton lisäajalla tanssahteli läpiajosta Jarno ”Jape” Mattila.

Tällä kertaa ”Kapun valinta” osuikin pelaajavalmentajaratkaisija Jarno Mattilaan.
Japen kommentit tässä uunituoreena; ”Ekalla puoliajalla vastustaja prässäs hyvin ja sai vaikeutettua meidän peliä..tokalla puoliajalla alkoi kentällä olla enemmän tilaa molemmat joukkueet pääsi pyörittään peliä hieman helpommin. Loistavaa vääntöä ja loppuun asti pelattiin, ei olla lopetettu pelaamista vaikka ollaan oltu muutama kerta tappioasemassa vaan jatkettu omaa tekemistä ja tänään siitä saatiin palkinto.”

Kiitos otteluisäntä Habita Pirkanmaa ja kiitos kotiyleisö. Tästä on hyvä lähteä viettämään venetsialaisia sarjan neljänneltä sijalta. Seuraavan kerran pelataan Pirkkalassa pe 4.9. sarjakolmosta PJKta vastaan.

26/08/2026

Pelipäivä to 27.8. klo 18.30 Apialla VaKP - JanPa

Taistelu 4.sijasta. Joukkueet lähtevät otteluun tasapisteissä, joten vain maalieron turvin JanPa on taulukossa ylempänä.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi JanPan 5-0 voittoon. Sitä ennen myös kolme aiempaa kohtaamista on kääntynyt JanPan voitoksi. VaKP on ollut voittoisa näissä otteluissa viimeksi 10.6.2016 Apialla 3-2 lukemin. Näin Koskenpoikien edellisestä voitosta on vierähtänyt siis jo yli 10 vuotta.

Torstaina pistetään tilastot uusiksi. Grilli kuumana ja kahviosta kahvit ja munkit pelievääksi. Kannatuskausarilla arvotaan tuttuun tapaan lahjakorttia.

Tervetuloa 💚

Otteluisäntänä Habita Pirkanmaa

23/08/2026

Porukka sumeeta matsin jälkeen mut kyyti selkeää. Kuljetus Ilovuori Forssan pelireissussa mukana hoitaen porukkamäärälle sopivan kulkupelin 💚

23/08/2026

Lopputulos FJK - VaKP 2-0 (1-0)
Tyhjin käsin kotimatkalle 🤷🏻‍♂️

Koskenpoikien voittoputki tyssäsi tällä kertaa tähän. Jesse Collin ja ”Kapun valinta” osui tällä kertaa Jan Holmiin, joka muotoili lyhyet kommentit pettymyksestä huolimatta; ”Ei ollu järin hääppönen esitys. Pahoittelut paikalle saapuneille kannattajillemme.”

Päät ylös ja eteenpäin pelit jatkuu jo torstaina 27.8. Kotikentällä kun vieraaksi saapuu JanPa

Koskenpoikien matkassa mukana Hemingway's

22/08/2026

Pelipäivä 23.8. klo 14 FJK - VaKP
Sunnuntain päiväretki Forssaan.
Sarjakolmosena hengaileva kotijoukkue on kuusi pistettä sarjataulukossa edellä ja himoitsee nousta huomenna taas yhden pykälän. Hirmuiseen syysvireeseen noussut vierasjoukkue on kuitenkin valmiina laittamaan kapuloita forssalaisten rattaisiin.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Saharassa 2-1 VaKP voittoon tuolloin maalintekijöinä koskilaisilta Stenman ja Riikonen. Vierasjoukkueen ainokaisen iski Taneli Ruohonen, joka ei ole sen jälkeen maalinteossa onnistunut. FJK maalintekijänä erottuu kahdeksalla maalilla nuori Justus Orelma.

Vierasjoukkueelta löytyy kuitenkin kokoonpanosta Forssan oma poika Jan Holm, joka pelaa uskomatonta kautta. Mies on rikkonut jo kauden maaliennätyksensä Koskenpoikien paidassa ja mikäli sama tahti jatkuu saa kahdeksan maalin Nico Seeck pelätä tosissaan sisäisen maalikuninkuutensa puolesta.

Niko Julin on valmiina nollaamaan forssalaiset ja Jesse Collin sovittelee jälleen kapteenin nauhan paikalleen ja johtaa joukot taisteluun kolmesta pisteestä.

Pistäkää auto siis täyteen ja lähtekää viettämään mukava päiväreissu Forssan urheilukentälle klo 14 ja nauttimaan miesten nelosen 16. kierroksen kamppailusta💚

Koskenpoikien matkassa mukana tuttuun tapaan Hemingway's

13/08/2026

VaKP mukana Liikuntamessuilla!

Liikuntamessut järjestetään lauantaina 15.8. klo 10-15 Kerhomajan, Wareenan sekä Kirjaslammen alueella.

Pallo ja salibandy Flinkenberg-areenan kulmalla
Pallon kanssa yhteispisteellä myös Futsal Mad Max luvassa mm. FutActionin esittelyä, ilmainen arvonta, pallotaitohaaste ja tarkkuuslaukaus.

Salibandy tarjoaa mahdollisuuden laukaisututkaan ja tarkkuuslaukaukseen.

VaKP paini tarjoaa ohjelmaa Flinkenberg-areenalla
10.00 painin lajiesittelyä.
11.15 kehonhallinta esittelyt ja alkulämpimät
12.15 näytösottelut
12.45 lajiesittelyä
14.00 Painin ohjelma päättyy

Tuu moikkaan 👋

12/08/2026

Lopputulos NoPS 2 - VaKP 0-4 (0-1)
Pisteet kotiin Nokialta neljän maalin erolla.

”Kapun valinnan” suoritti tällä kertaa veteraani Jesse Collin, joka jakoi kunnian nuorelle Ott Strandsonille;
”Peli sujui mahtavasti, m***a tuomaritoimintaan en ollut tänään tyytyväinen. Hienoja maaleja ja kaunista peliä.”

Seuraavan kerran pelataan Forssassa sunnuntaina 23.8.

Koskenpoikien matkassa mukana Hemingway's

11/08/2026

Ke 12.8. klo 19.45 NoPS 2 - VaKP

Huomenna Koskenpojat matkaa Nokialle pistejahtiin.
Vastassa odottaa paikallisen palloseuran kakkosjengi, joka taistelee sarjapaikastaan. Joukkueilla on eroa tällä hetkellä 10 pistettä Koskenpoikien hyväksi.

Edellinen kohtaaminen Saharassa toukokuun alussa päättyi 6-0 kotivoittoon. Edelliskausien kohtaamiset ovat kuitenkin olleet tiukempia vääntöjä ja Nokia on ollut haastava paikka koskilaisille.

Kossut on saanut kuitenkin hyvän flown päälle ja neljän ottelun voittoputki alla lähdetään taas kartuttamaan pistetiliä.

VaKP paras maalintekijä on tällä kaudella ollut tuttuun tapaan Nico Seeck joka on heiluttanut vastustajan maaliverkkoa seitsemän kertaa. Kotijoukkueelta puolestaan löytyy kaksi kuuden maalin miestä Aleksi Knuuttila ja Brian Chungani.

Pikku-lauantain viihdettä Nokialla klo 19.45 alkaen.

Koskenpoikien matkassa mukana Hemingway's

11/08/2026

David burger burger-lahjakortilla VaKP - FC Lasten 2 matsissa palkittiin maalissa loistanut Olli-Petteri Nyström.

Palkittavan valinnan suorittivat tällä kertaa otteluisäntä Mamas Barin puolesta Tomi Uuttu ja Timo Tenkanen.

Lähde sinäkin nauttimaan maittavista ruuista David Burgeriin, Lempääläntie 5, Valkeakoski. 🫵

David Burger on mukana myös kannattajakortti eduissa ja ateriasta -10% kannattajakausaria näyttämällä (ei lounasaikaan) 🙌

07/08/2026

Lopputulos 2-1 (0-1) VaKP - FC Lasten 2
Koskenpojat kampeaa viime hetkillä itsensä tasoihin ja lopulta lisä-ajalla rangaistuspotkusta pallo maaliin ja taululle 2-1 ja kolme pistettä jäävät Koskiin.

Johe Heritty ja ”Kapun valinta” osuu tällä kertaa maalivahti Olli-Petteri Nyströmiin. Kaikkien kesken ”Mökäri” kommentoi ottelua näin;
”Saatiin mun mielestä hyvä startti peliin ja alusta lähtien luotiin hyvin maalipaikkoja. Valitettavasti vain vastustaja pääsi iskemään avaus osuman hieman yllättäin kulmasta. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaan jaksettiin kärsivällisesti pelata ja jauhaa omaa peliä eikä sorruttu roiskiin palloa miten sattuu. Varsinkin toisella jaksolla pystyttiin pitään palloa pitkiä aikoja jotta vastustajalta loppui jalat totaalisesti, eikä päästetty heitä pahemmin maalipaikoille. Koko joukkueessa makee fiilis pelin päätyttyä kun onnistuttiin kääntään viimeisen 5 minuutin aikana homma voitoksi. Tästä hyvä lähteä ens viikolla Nokialle ryöstään pinnoja.😊”

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Valkeakoski :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Puhelin

Osoite


ValkeakoskenKatu 3
Valkeakoski
37600