pm-kisaviikonloppu Turussa oli täynnä vauhtia, tunnetta ja ennen kaikkea sisaruusenergiaa. Sisarus on usein ensimmäinen treenikaveri, kovin haastaja ja äänekkäin kannustaja. Vaikka kilpaillaan eri sarjoissa, kisapäivä koetaan yhdessä. Kentällä iloitaan toisen onnistumisesta yhtä aidosti kuin omasta, ja joskus pettymyksenkin hetkellä juuri vieressä kulkeva sisarus tietää parhaiten, miltä tuntuu.
Raision Kuulan väreissä kilpaili peräti seitsemän sisarusparia ja viikonlopun aikana nähtiin useita onnistumisia. Urheilijoiden kilpailuinto jatkuu ja ennätykset kohenevat vaikka joku saattaa luulla, että kaikki on jo annettu tältä kesältä. Kuulalaisilla oli yli 110 lajisuoritusta ja niistä 38 PB-tulosta. Osa urheilijoista kisasi rohkeasti ilman suurempaa kisakokemusta. Kaikki eivät lähteneet kotiin ennätyksen kanssa – m***a moni lähti kokemuksen, onnistumisen ja uuden kipinän kanssa.
Näissä kisoissa nähtiin ennen kaikkea mitä tapahtuu, kun urheilija tekee töitä oman tavoitteensa eteen. Visan sisaruksista Frida heitti kiekossa lähes yhdeksän metrin ennätysparannuksen, ja pikkuveli Noa heitti keihäässä yli viisi metriä ennätystään pidemmälle. Vainion siskokset ovat innostuneet ja kehittyneet käsikädessä. Kerttu otti kuulassa hienon harppauksen eteenpäin, ja samalla Vilma paransi omaa ennätystään reilusti yli metrillä.
Nämä ovat pari esimerkkiä viikonlopun onnistumisista. Parhaat kisamuistot eivät synny pelkästään tuloksista. Ne syntyvät yhteisistä tuuletuksista, ja siitä, että jokaisen suorituksen jälkeen kentän laidalla odotetaan ja iloitaan onnistumisesta yhtä paljon kuin urheilija itse. Ja vaikka kisat loppuvat, niin sisarusten välinen kisa tuskin päättyy vielä siihen. 😉
Raision Kuula 💚 Yhdessä eteenpäin
❤️
Raision Kuula ry
Vuonna 1909 perustettu Raision Kuula ry. on Raision vanhin urheiluseura. Se tarjoaa mahdollisuuden h
05/08/2026
Tulevana viikonloppuna 7.–9.8.26 järjestetään Hyvinkäällä SM 16–17-kilpailu. Raision Kuulasta lähtee viisi urheilijaa kilpailemaan Suomen parhaiden joukossa. Edessä on viikonloppu täynnä vauhtia, jännitystä, onnistumisia ja ikimuistoisia hetkiä.
Jokaiselle urheilijalle rohkeita suorituksia, onnistumisen elämyksiä ja ennen kaikkea iloa kilpailemisesta. 💚
30/07/2026
SM-kilpailut M/N 14-15 kilpaillaan Mikkelissä tulevana viikonloppuna. Raision Kuulasta lähtee neljä urheilijaa tavoittelemaan mitaleja.
Tsemppiä urheilijoille, valmentajille ja kannustajille 💚
20/07/2026
Suomi osallistuu 15 urheilijan joukkueella Yhdysvalloissa käytäviin alle 20-vuotiaiden yleisurheilun MM-kilpailuihin. Eugenessa, Oregonin osavaltiossa kilpaillaan 5.–9.8.26
Keihäänheittäjämme Minea Kumlander on valittu joukkueeseen. Onnea Minea! 💚💚
09/07/2026
Raision Kuulan Elsa Keinonen on valittu edustamaan Suomea U18 EM-kilpailuihin Italiaan, Rietiin 16-20.7.26🇮🇹💚
Elsa juoksee 400 metrillä ja Medley viestissä⚡️
400m alkuerät 16.7. klo 17.55
Koko Kuulan väki onnittelee Elsaa ja valmentaja Juha-Pekkaa valinnasta ja toivottaa hurjasti tsemppiä kisoihin💚🔥
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Alue
Kategoria
Puhelin
Nettisivu
Osoite
Närhikuja 1
Raisio
21210