Imatran Ju-jutsuseura

Imatran Ju-jutsuseura

Jaa

Imatran ju-jutsuseura ry Seuramme on perustettu vuonna 1990. Seurassamme harjoitellaan Hokutoryu ju-jutsua.

Photos from Imatran Ju-jutsuseura's post 18/04/2026

Imatralla vietettiin leiripäivää lauantaina 18.4. Ohjaajaksi saapui Jukka Kyllönen 4.dan, Joensuun Ju-Jutsuseurasta. Kyllönen vastaanotti peruskurssin vyökokeen ja ohjasi kaksi harjoitusta.

Imatran seuraan saatiin kaksi uutta keltaista vyötä, onnittelut Petja ja Jere hienosta suorituksesta!🏆🏆

Leirille osallistui treenaajia imatralaisten lisäksi Helsingistä, Mikkelistä, Parikkalasta ja Joensuusta. Treenit sisälsivät muodollista tekniikkaharjoittelua, lyönti- ja heittotekniikkaa, tekniikoita pamppu- ja puukkohyökkäyksiin sekä randoriharjoitteita.

Leirillä oli tekemisen meininkiä ja varmasti kaikille tuli uusia ideoita oman osaamisen kehittämiseen💥

09/04/2026

Imatran seuraleiri lähenee! Tuuhan siekii👊

08/03/2026

Sensei Alpo Kautoselle ja sensei Jari Korhoselle myönnettiin tänään Riihimäen kevätleirillä Karateliiton kultaiset ansiomerkit tunnustuksena pitkään jatkuneesta, ansiokkaasta työstä suomalaisen ju-jutsun hyväksi. Ansiomerkit jakoi Harry Heinonen, Suomen Karateliiton puheenjohtaja & Auvo Niiniketo, Hokutoryu ju-jutsu Soke 10.dan.

Suuret onnittelut, Alpo ja Jari! 💎

05/01/2026

Tammikuussa alkaa alkeiskurssi! Tehokasta kamppailua ja itsepuolustusta💥

01/11/2025

Tänään Riihimäellä syysleirin yhteydessä pidettyjen oppilaskokeiden menestys oli Imatralaisittain varsin hyvä. Vihreän vyön (3.kyu) kokeen hyväksytysti suorittivat:

Panu Piispa, Ilari Korte, Petri Haakana, Eeka Räsänen ja Topias Vento.

Sinisen vyön (2.kyu) hyväksytysti suoritti Niklas Jantunen.

Seura onnittelee kokeessa menestyneitä!🥳

Photos from Imatran Ju-jutsuseura's post 15/04/2025

Imatralla urheilutalolla järjestettiin Hokutoryu jujutsun kevätleiri lauantaina 12.4.

Ohjaajana toimi Matti Väisänen, 4.dan, Helsingin jujutsuklubilta. Leirillä oli kaksi harjoitusta, jotka sisälsivät monipuolisesti toimivia ja tehokkaita tekniikoita. Leirille osallistui harrastajia myös Parikkalasta ja Joensuusta.

Seura kiittää Sensei Väisästä sähäkistä treeneistä!

09/03/2025

Riihimäen valtakunnallisella leirillä 8.3.2025 graduoitiin Imatran Jujutsuseuraan historialliset vyöarvot, senseit Kautonen ja Korhonen suorittivat dan-asteen korotukseen tähtäävän vyökokeen hyväksytysti ja tästä suorituksesta molemmille myönnettiin 4.dan arvo Hokutoryu Jujutsussa🥋👊🏻

Seura ja harrastajat onnittelevat tästä kovasta suorituksesta!

18/11/2024

Tänäänkin tiukkaa vääntöä tatamilla hyvällä porukalla! Teemana oli kb-kombinaatioita ja ajoitusta, puukko- ja pamppupuolustautumista yhdistettynä randoriin. Loppuun kamppailun mukaisesti mattopainittiin hikitakuulla👊

13/04/2024

Imatralla pidettiin leiripäivä 13.4. Ohjaajaksi saapui Hanshi Risto Väntär 8.dan, Helsingin Jujutsuklubilta.

Päivä sisälsi kaksi fyysisesti nousujohteista harjoitusta. Harjoitusten pääpaino laadukkaassa perustekniikassa: kamppailuasento, väistöt, torjunnat, lyönnit, atemit ja erilaiset hallintaotteet.

Ohjauksessa Väntär korosti myös teoriassa kiistattomia fysiikan lainalaisuuksia liittyen mm.voimantuottoon ja liike-energiaan. Näistä varmasti jokainen saa omaan tekemiseensä ajatusta vyöarvoon katsomatta. Treenipäivä oli erittäin antoisa. Kiitos kaikille osallistujille ja Hanshi Väntärille.

22/03/2024

Virallinen leiriesite.

Pistähän päivämäärä muistiin!

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Imatra :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Osoite


Imatran Urheilutalo, Kotipolku 2
Imatra
55100