14/08/2026
Näistä asetelmista lähdetään parin viikon päästä starttaavaan yläloppusarjaan💯
Alkusarjassa koetut kirvelevät tappiot Lehpalle, Jopsille ja Allianssille lähdetään kääntämään voitoiksi yläloppusarjan revanssikierroksella💪
Sarjataulukko on erittäin tasainen ja kauden viimeistä kolmea peliä saadaan jännittää jokaisen joukkueen osalta sillä matemaattisesti jokaisella on edelleen mahdollisuus mestaruuteen🏆
Kaikkien joukkueiden vastakkaiset kohtaamiset ovat olleet erittäin tasaisia ja kiihkeitä vääntöjä eikä mikään joukkue lähde ennakkosuosikkina yhteenkään otteluun⚖️
Jännitettävää ja panosta otteluissa riittää viimeiseen kierrokseen saakka🔥
14/08/2026
Allianssi pelin itseoikeutettuna MVP:nä palkitaan laitapuolustajana operoinut Konsta Lamminsalo💪
Verta, hikeä, kaksinkamppailuita ja liukutaklauksia eli kaikki mitä puolustajalta voi toivoa sarjan kärkikamppailussa🔥
12/08/2026
Kova pettymys eiliseltä...
Ensimmäisellä puoliajalla Union kasasi parhaat maalipaikat ja menikin ottelussa 1-0 johtoon Klaus Nevalaisen maalilla. Toinen ja kolmaskin maali roikkuivat ilmassa, m***a niin vain Allianssi tasoitti pelin ja puoliaika lopetettiin 1-1 tasatilanteessa🤝
Toisen puoliajan alku oli synkkä. Muutamaan minuuttiin vastustaja teki kaksi nopeaa maalia ja 3-1 tappioasemassa peli alkoi valitettavasti valua vastustajan käsiin. Loppulukemat 4-2 kaunisteli Leif Ludwig upealla vaparilla parista kymmenestä metristä Allianssi topparin rikottua pelin lopussa punaisen arvoisesti🟥
Tasainen ja viihdyttävä futispeli, jossa ensimmäinen puoliaika meni Unionille ja toinen Allianssille, m***a tällä kertaa vaaka kallistui lopulta kotijoukkueen puolelle⚖️
Unionin pelit jatkuvat yläloppusarjassa, jossa päästään hakemaan revanssit kaikista sarjataulukon yläpuolella olevista joukkueista eli Jopsista, Lehpasta ja Allianssista. Otteluohjelmat yläloppusarjaan julkaistaan tämän tai ensi viikon aikana🗓️
12/08/2026
Kokoonpano Allianssia vastaan🤝
10/08/2026
📸
Kuvassa: 17 Arttu Vaara
Kuvaaja: Jari Kontiokorpi
10/08/2026
Viimeistä viedään ennen yläloppusarjan pelejä🔥
Kauden viimeisessä alkusarjan pelissä vastaan asettuu Allianssi, joka on Unionin kanssa tasapisteissä sarjan kolmannella sijalla🤝
Kauden alla olleessa harjoitusottelussa Union haki Allianssista vakuuttavan 2-1 voiton, m***a tuon pelin jäljiltä molemmat joukkueet ovat vahvistuneet merkittävästi sekä pelillisesti, että materiaalinsa puolesta. Luvassa on varmasti alkusarjan kiihkein ja tasokkain futisilta💯
04/08/2026
Tehotilastojen päivitykset ennen alkusarjan viimeistä ottelua🔥
29/07/2026
Ottelun parhaana pelaajana palkitaan topparin paikalla tuurannut Aleksi Otollinen 🤝
Normaalisti laitapakkina operoivan puolustajan ilta oli täynnä voitettuja pääpalloja ja kaksinkamppailuita sekä aggressiivisia liukutaklauksia, jotka pitivät alakerran kasassa läpi ottelun useiden puolustuspään loukkaantumisten osuessa samaan otteluun🔥
29/07/2026
Union jatkaa voittoputkeaan💯
Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin 0-0 tilanteessa huolimatta kotijoukkueen vahvasta pallonhallinnasta, joka data-analyytikoiden mukaan oli laskenta tavasta riippuen jopa 70-80 %. Tulosta ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa syntynyt🚫
Tällä kaudella on jo totuttu siihen, että maalihanat aukeavat toisella puoliajalla ja niin kävi taas. Laidalla pelattu hieno syöttökombinaatio päättyi Iiro Porkan kauden kuudenteen maaliin Vilppu Kettusen esityöstä⚽
Peli pysyi alusta loppuun fyysisenä kamppailuna voitosta, jossa taklauksia ei säästelty. Ottelua oli pelattu 76 minuuttia kun sekä laitapuolustajana että -hyökkääjänä matsissa operoinut Arttu Vaara viimeisteli tavaramerkillään eli röyhkeällä leikkauksella laidalta keskustaan ja millin tarkalla viimeistelyllä takakulmaan🔥
Vierasjoukkue haki sitkeästi kavennus maalia ja onnistui siinä kulman jälkitilanteesta. Maalin myötä FC Nurmes nosti linjansa todella korkealle ja vain muutama minuutti ehti kulua peliä kun Miikka Turunen karkasi omalta kenttäpuoliskolta läpiajoon ja viimeisteli kylmän viileästi kauden avausmaalinsa ja sinetöi ottelusta Unionin 3-1 voiton🏆
Vaikea ottelu m***a eipä näistä tyylipisteitä jaeta, vaan sarjapisteitä. Ja niitä tipahti tänään tilille tuttu ja turvallinen kolme kappaletta🤝
28/07/2026
Tämän illan kokoonpano FC Nurmesta vastaan, olkaa hyvä💯
Mehtimäellä nähdään🏟️